Jumala ei jää velkaa

Ennemminkin meillä on kaikki Jumalalta saatua.

Jeesus on Herra studiotietokoneen tarina, HP6700 Dual processor, jolla kirjoitan tätä

Monia vuosia sitten meillä oli eräs saarnaaja kylässä. Kävi ilmi että hänen tietokoneesa oli mennyt rikki ja taloudellinen tila ei ollut hyvä ja että hän tekisi Jumalan valtakunnan työtä tietokoneella.

Päätin sitten antaa tietokoneen Jumalan sanan perusteella , jos veljeltäsi puutuu paita ja sinulla on kaksi. Se oli uutta tekniikkaa ensimmäisiä SSD nopealla kiintolevyllä  varustettu Asus kannettava. Myös Pyhän Hengen voitelu tuli mukaan ja niin hän lähti meiltä tietokone kainalossa ja hän teki sillä Jumalan valtakunnan työtä. En käynyt mitään kauppaa Jumalan kanssa.

Vuosia myöhemmin meille soitettiin eräästä Tukholman hienosta tietononeliikkeestä. “Teidän nimellä on täällä tietokone joka on maksettu ja se pitäisi noutaa.” Me ei uskottu sitä. Sitten ehkä taas viikon päästä soitettiin sama. Minä olin työssä ja vaimoni kävi noutamassa tämän tietokoneen. Minulla ei ole tähän muuta selitystä kuin Jumalan ihme.

Luke 3:11 Hän vastasi heille: “Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin.” JKR

Ehkä tammikussa ehdin tuottamaan jotakin uutta sivustolle

Nyt on jotakin tehtäviä töitä ja tämän koneen Windowsin olen laittanut  uusiksi Win7 64 bit > Win 10 64 bit, josta on vain ollut hyötyä. Windows 7 oli hidastunut vuosien saatossa. Google Desktop  Search ei enää saa, mutta tilalla on Copernic Desktop  Search.

Se löytää 35600 mp3 tiedostoa monilta kiintolevyiltä. Turvakopioita on moneen kertaan. Copernic on ainanin vielä hidas, indeksointi on kesken mutta se löytää ainakin kun jaksaa odottaa. Mutta monia ohjelmia pitää laittaa että saan jotakin nettiin, edes muutaman. Esim tuossa määrässä on monia mp3 raamattuja, monia versioita. VT ei ole netissä nyt mutta sen voi saada myöh. 3 helppona zip pakettina.

Hyvää ja siunattua Uutta vuotta 2016!

Kaikki kiitos ja kunnia Jumalalle!

Jukka

Windows 10 Microsoftin vakoilua vähentävä ohjelma, ilmainen

Windows 10 on hyvä, täällä on pitkä artikkeli siitä. mutta se loukkaa yksityisyyttä monella tavalla. Esim mikä tahansa ohjelma voi käyttää tietokoneen Webkameraa ja mikrofonia koska tahansa. Myös Mikrosoftilla on lupa imuroida käyttäjän kaikki tiedostot. Tämä loukkaa rehellistä yksityisyyttä.

Ashampoo on tehnyt apuohjelman, joka auttaa ainakin jonkin verran.

https://www.ashampoo.com/sv/sek/fdl

Which battery is in Behringer mpa40bt pro PA amplifier? Mikä akku on Behringer mpa 40 bt pro PA laitteessa?

The answer is here, battery is 12 Volt, 5 Ah (Ampere hour). Mikä akku on PA vahvistimessa Behringer mpa40bt pro? Vastaus tavallinen 12 V, 5 Ah lyijyhyytelöakku.

P1060297

This battery is corrupted and is now replaced with a new one.

Tämä kuvan akku on kypsynyt, ja pullistunut etuseinästään n.  5 mm. Laitteen myyjä thomann ei voinut sanoa akun tyyppiä, mutta avasin luukun ja asia selvisi heti. Vastaava akku löytyi Googlella Tukholman elektroniikkaliikkeestä helposti ilman  tilausta tai todella typerää laiteen huoltoon tai takuuhuoltoon lähettämistä vain akun takia.

Linkki akun ostopaikkaan (n. 259 SEK, eli n. 25 EUR)

http://www.kjell.com/se/sortiment/el/batterier/laddningsbara-batterier/blyackumulatorer/blyackumulator-12-v-5-ah-p32711

Tämän akun liitäntä abiko korvat olivat vähän liian kapeat, mutta siitä huolimatta niissä oli lukitusnasta, joten kontaktit toimii silti.

Myös tämä sopii, mutta kalliimpi ja 5mm kapeampi.

http://www.kjell.com/se/sortiment/el/batterier/laddningsbara-batterier/blyackumulatorer/yuasa-blyackumulator-12-v-5-ah-p32883

P1060301

Kuvassa akku on irti, se on saman kokoisen metalliluukun takana. Huollosta tuli hyvä. Kiitos Jeesus!


Jukka414 Evankeliointi ja 40W PA vahvistin Bluetooth Mikseri Akku 6 tuntia Behringer MPA40 BT PRO

Jos soitat instrumenttia tai laulat miksi ostaisit jonkun toisen tiiliskiven kokoisen saman hintaisen bluetooth kaiuttimen, joka ei riitä kuin “radion kuunteluun” kotikäyttöön EI PA käyttöön.  PA kaiuttimet kestää ylilyöntiä esim kitarasta, matkaradiot ei.

Parannus modaus olisi tarpeen laitteelle, akun  irroittaminen kytkimellä

Jatkan kuitekin uuden akun jatkuvaa lataamista, eli 4 led valoa palaa laitteen takana. Mutta laite olisi helppo kytkeä päälle ja sammuttaa vaian roikkakytkimellä muiden laitteiden kanssa, jos akku olisi poiskytketty. Jota sitten ladattaisiin aina joskus. Mutta ei ole kivaa porata reikiä laitteeseen, eikä saa polttaa mitään, mutta tarve olisi. Ehkä se täytyy tehdä jättämällä takakansi raolleen ja siitä johdot ja kytkin kiinni takakanteen. Mutta se on sähköä akusta ilman sulaketta! Ei saa kytkeä kumpaakaan napaa laitteen maahan tai minnekään tai voi tulla pahoja seurauksia. Eli en suosittele tätä jos tekijä ei osaa!

Kotona on olohuone PA laitteet niin että kaikki sammuu roikka kytkimellä ja johdotukset on XLR mikkikaapelit aktiivikaiuttimille, jolloin kaiuttimet ei pauku virtoja katkaistaessa. Tätä akkukäyttöistä laitetta ei voi sammuttaa roikkakytkimellä, se syö sitten akkunsa tyhjäksi.

Ehkä laite jäi päälle ja akku pääsi tyhjäksi joksikin aikaa. Yleensä ne voidaan elvytysladata vain auton akusta johdoilla muutama minuutti ja sitten jo elektroninen akkulaturi osaa ladata. Nykyajan laturit kun eivät osaa ladata tyhjiä akkuja, jolloin juuri laturia tarvittaisiin kaikkein eniten!!!

Näin olen toiminut erään toisen sovelluksen kanssa jossa 12 V 7 Ah akku, olen elvytysladannut täysin tyhjäksi menneen akun auton akusta muutaman kerran ja se toimii vieläkin . Tarkistin DC virtapihdillä että virta oli vain 0,3 A! suoraan 12V auton akusta, (ei auto käynnissä), eli ei ollut vaarallista.

Eli vanha metallikoteloinen akkulaturi jossa on vain käämitty muuntaja ja tasasuuntaja ja ampeerimittari olisi arvokas tänä päivänä hätäapu elvytyslaturina. Ko. akku oli pullistunut niin en elvytysladannut sitä. Pikkuakkuja voidaan ladata 1 A virralla.

Tässä on linkissä aikaisempi pitkä artikkeli Behringer mpa40bt pro akkukäyttöisestä PA vahvistimesta

https://www.biblecenter.se/jeesusonherra/jukka414-evankeliointi-ja-40w-pa-vahvistin-bluetooth-mikseri-akku-6-tuntia-behringer-mpa40-bt-pro/

Siunattua Joulua 2015 kaikille.


Jukka090 Jouluyö Juhlayö musiikkivideo

Videolta on helppo oppia miten soitetaan/kompataan 9 eli 2 soinnuilla pianolla, siinä voi tulla jokunen Maj7 myös, siirtämällä peukkua.

Shalom! Odottelemme Jeesusta tulevaksi, joka tempaa meidät Jeesukseen uskovat taivaaseen! Kiitos ja kunnia Jumalalle ja Jeesukselle Jeesuksen veri uhrista meidän tähtemme, jonka tähden meillä uskovilla on pelastus, vanhurskaus, ikuinen elämä taivaassa. 

Napsauta Play  nuolta alla kuunnellaksesi musiikki ja jouluevankeliumi.

Musiikki Jouluyö ja jouluevankeliumi ja ylistyslaulu,  tuottanut Jukka 2002. Kiitos ja kunnia Jeesukselle!

Lisää Joululauluja löytyy tämän sivuston oikean sivupaneelin mp3 soittimista, joista voi ladata itselle mobiililaitteisiin tai tietokoneelle.


Jukka094 Julnattt, Jouluyö, Stilla natt, Silent Night instrumental musik