KOLME RISTIÄ – UUSI GOSPEL LAULU. San. Säv. Pauliina Kuitunen, Sovitus & musiikki Jukka. Laulua saa käyttää. Tää on täyttä evankeliumia, usko tulee kuulemisesta, Kuuleminen Jumalan sanasta! Myös ylistystä Jeesuksen täydellisestä Golgatan työstä!
SANAT JA SOINNUT PDF KOLME RISTIÄ, Alkuperäinen Gm sovitus, jolla on tehty ekat video ja mp3, sekä Am joka helpompi kuitaralle! Tulosta ja ota laulu käyttöön.
MEDÄN TÄYTYY MYÖS ITSE PÄÄTTÄÄ RYHTYÄ JUMALAN TYÖHÖN. Ehkä en olisi saanut voitelua ja kykyä oppia tuo melodia, jos en olisi ensiksi aloittanut yrittänyt omalla päätösellä. Musiikki onnistui sovittaa soinnuiksi, melko kivasti 1. itana, mutta melodia ei. Sitten rukoilin että auta herra, että tästä tulee jotakin. Tänään ryhdyin uudelleen tekemään tätä laulua. Jumala yllätti ihanalla voitelulla, olen saanut olla siinä koko illan ja olen laulanut tätä ensiksi itsekseni ja nyt se tallennettiin videoksi. Kiitos Jeesus. Täyttä evankeliumia!
Jumalalla on käyttöä tälle laululle, voitelu todistaa sen. Kiitos Jeesus!
KOLME RISTIÄ MP3
KOLME RISTIÄ, AMMATTILAISTAUSTA Amm. tausta on vaikein laulaa, koska se ei sisällä melodiaa. Mutta kuuntele alkusoitto ja kun se taukoaa vedä henkeä ja sitten laulu lähtee! Ehkä tästä tulee muitakin versioita vielä. Tämä on siis ekan videon musiikkiraita.
MP3 Lataus onnistuu oikeasta sivupaneelista. Napsauta siellä haluamasi laulu soimaan ja sitten vasta DOWNLOAD. Myös Pauliinan laulut ovat siellä!
Tästä varmaankin tulee lisää versioita…
KOLME RISTIÄ. LYRICS
1. Kolme ristiä. Jeesus keskellä. Vierellänsä kaksi ryöväriä. Häntä pilkkaavat, vaan sitten toinen kääntyy. Herran käteen tarttuu, sydämessänsä. Ja hänet löytää saa sielunsa lunastaja, syntinsä sovittaja, Poika Jumalan. Ja hänet löytää saa maailman vapahtaja, ihmisen pelastaja, Poika Jumalan.
2. Kolme ristiä. Jeesus keskellä. Vierellänsä lapsi juuri löydetty lupauksen saa. Jo tänään saavutaan taivaan kotiin, voittajana. Sillä häntä auttaa saa sielunsa lunastaja, syntinsä sovittaja, Poika Jumalan. Hän pelastettu on ja kulkee uskon tietä. Maksettu on jo synnit, kun hän tuomiolle käy.
3. Kolme ristiä. Jeesus keskellä. Toisella puolella sydän paatunut. Ei tahdo pelastua. Ei etsi Jumalaa. Vapauttajakseen odottaa kuolemaa. Eikä häntä löytää saa sielujen lunastaja, syntien sovittaja, Poika Jumalan. Hän kadotettu on ja jatkaa omaa tietään. Syntinsä maksaa itse, kun hän tuomiolle käy.
Laiva kohta saapuu satamaan, GOSPEL. Säv. san. Sirpa Lehmuslähde os. Lidgren. Sovitus ja musiikki Jukka453
MP3 Laiva kohta saapuu satamaan, MP3 laulun voi ladata oikeasta sivupaneelista 400 sarjasta.
PDF Laiva kohta saapuu satamaan, sanat ja soinnut Sanat ja soinnut PDF voi tulostaa A4 arkiksi ja alkaa soittelemaan siitä sitten. Toivon että laulu menee eteenpäin. Siunausta!
LAIVA KOHTA SAAPUU SATAMAAN RUOTSIKSI. BÅTEN KOMMER SNART HAMNEN. Lyrik & Musik Sirpa Lehmuslähde f. Lindgren. Svensk text, Arr och musik: Jukka Stockholm.
MP3 BÅTEN KOMMER SNART HAMNEN, man kan ladda mp3 från höger sidopanel.
LYRIK OCH ACKORD PDF, MP3 BÅTEN KOMMER SNART HAMNEN Man kan skriva UT en A4 papper ark om den PDF. jag hoppas att många tar sången i bruk. Den är sista tidens sång.
Laulua toivotaan käytettäväksi evankelioinnissa! Tulosta paperille A4 arkki sanat ja soinnut, linkki yllä. Ota videosta mallia ja opettele soittamaan ja laulamaan tämä laulu!
Kiitos Jumalalle tästä laulusta, samoin Paula Kuituselle!
Jeesus aiheiset Gospel ylistys hengelliset laulut MP3, laulu taustat. Video. Raamatut PDF, kuuntele Raamattua mp3, äänitys. äänitysstudio ja video tekniikkaa. Online rukous. Evankeliointi. Uskossa kasvaminen. Armolahjat.
FIN: Käytämme evästeitä varmistaaksemme, että annamme sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen verkkosivustollamme. Jos jatkat tämän sivuston käyttöä, oletetaan, että olet tyytyväinen siihen. Lain mukaan tämä ilmoitus täytyy näyttää. Evästeitä käytetään tilastointiin. Noudatamme GDPR lakia.
SWE: Vi använder cookies för att säkerställa att vi ger dig den bästa upplevelsen på vår webbplats. Om du fortsätter att använda den här webbplatsen antar vi att du är nöjd med den. Vi förjer GDPR lagen.
ENG: We use cookies to ensure that we give you the best experience on our website. If you continue to use this site we will assume that you are happy with it. We follow the law of GDPR.Ok