Suomen Kirkon 1992 vuoden raamatunkäännöksestä, joka on menettänyt luotettavuutensa, eikä sovellu Jumalan sanan tutkijoille, eikä sananjulistajille.

Mirja Ronning on Suomesta Israeliin aikanaan Raamattutyötön lähteneen Kaarlo Syvännön tytär. Kaarlo oli Israelin Raamattutyön pioneeri.

Tämä tekstin sain lainata vapaasti tänne, kun se kopioidaan kokonaan, jota se on ja tekstin lopussa oleva loppulause tässä ensin.

Mirja Ronning: Olen yhdessä tutkijaryhmäni kanssa seurannut ja tutkinut raamatunkäännöskomitean ehdotuksia ja käännöstä yli 10 vuoden ajan ja huomiomme on, että uusi käännös, vaikkakin on sujuvaa luettavaa, on monessa kohden siinä määrin alkuperäiseen tekstiin verrattuna epätarkka, että se on menettänyt luotettavuutensa eikä sovi Jumalan Sanan tutkijoille eikä sananjulistajille.

Mirja Ronning
Englannin kielen lehtori
Psykologian maisteri
Scientific Translator
(Hepr. Yliopisto, Jerusalem)
Raamatun heprean luennoitsija
kääntäjille Jerusalemissa

Ja tässä alla koko artikkeli…

Raamatun hebreankielen luennoitsija Mirja Ronningin kommentti vuoden 1992 raamatunkäännöksestä:

UUSI RAAMATUN KÄÄNNÖS EI OLE LUOTETTAVA

Olen seurannut suurella mielenkiinnolla Aamulehden palstoilla 5.9. alkanutta keskustelua uudesta Raamatun käännöksestä. Vesa Lauriolla oli hätä siitä, että “Raamatun sanoja ja lauseita on muunnettu ihmismielen mukaiseksi”. Käännöstä puolustavan näkökannan ovat esittäneet Pertti Hietaranta 8.9. ja Juha Pihkala 12.9. Ominaista näille puolustajille on se, että he eivät nähtävästi ole itse tutkineet tämän keskustelun olennaisinta asiaa eli alkutekstin sanoman ymmärtämistä ja kääntämistä. Kumpikin näyttää yksinkertaisesti luottavan ja uskovan ilman tieteellistä perustelua, että uudessa käännöksessä ei ole menty muuttelemaan alkutekstin asiasisältöä. He kirjoittavat pitkästi uuden raamatunkäännöksen hyvästä suomenkielen asusta ja sujuvuudesta, mistä olen samaa mieltä heidän kanssaan. Itselleni dynaamisen ekvivalenssin käännösperiaate on tuttua sekä teoriassa että käytännössä. Olin mukana 70-luvulla Yhtyneiden Raamattuseurojen käännösprojektissa Jerusalemissa, missä Uusi Testamentti käännettiin nimenomaan sujuvalle nykyheprean kielelle. Huoli ei olekaan suomen kielen uusista ilmaisuista, vaan Raamatun alkuperäisestä sanomasta.

Raamatun alkutekstin heprealaisten sanojen merkityskenttä määräytyy lauseympäristöjensä mukaan kautta Vanhan Testamentin. Sanojen ja sanayhdistelmien merkitystä ei voi muuttaa mielivaltaisesti. Kuitenkin uudessa käännöksessä on lukuisia kohtia, joissa alkutekstin ajatus on muutettu.Esimerkiksi tutussa Psalmissa 23:4 ei ole enää alkutekstin ajatusta lohduttamisesta… “sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat” vaan käytetään täysin eri ilmaisua suojeleminen: “Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.”

Perustelematon muutos on myös niinkin tärkeässä kohdassa kuin teologien kutsumassa ns. protoevankeliumissa 1 Moos 3:15. Hebrealaisen alkutekstin mukaan se, joka murskaa käärmeen pään on “Hän” (persoonapronomini yksikön maskuliini). Käännökseen on kuitenkin pantu tähän kohtaan sana “ihminen”, jolloin “ihminen on iskevä sinun (käärmeen) pään murskaksi”. Teksti ei vastaa alkutekstiä ja myös poistaa mahdollisen viittauksen Kristukseen. Miksi muuten alkuteksti ei ole käyttänyt sanaa “ihminen” ( adam, ish) 1 Moos 2:18… “teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva” on alkutekstin mukainen käännös. Tämän komitea on halunnut kääntää aivan toisen asenteen avaamalla sanan kumppani, joka ei perustu hebrealaisen sanan merkitykseen ( Aarne Toivanen “Sanotaan se suomeksi” sivu 68). 5 Moos 32:8 masoreettinen teksti kuuluu… “kun korkein jakoi perinnön kansoille… silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan”. Tämä on muuteltu… “silloin hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan”. Alkutekstissä ei ole näin, eikä tällaiseen käännökseen voi päätyä Septuangitan eikä Kuoleen meren kääröjenkään perusteella. Raamatunkäännöskomitean sihteeri A. Toivasen mukaan halutaan näin “antaa viite VT:n sisällä vallitsevista erilaisita teologisista linjoista.”

Perustava ero aikaisempiin käännöksiin ei ole suomen kielen ymmärtämisessä tai kieliasussa, joten sillä ei näitä niin kuin ei monia muitakaan muutoksia voi perustella, ei myöskään “aikaisempaa paremmalla alkutekstin ymmärtämisellää (Pihkala). Ongelma näyttää olevan kunnioituksen puuttuminen. Kirjojen Kirjaa ei pidetä Jumalan Sanana, vaan se edustaa raamantun- käännäskomitealle “nuotiotulilla eteenpäin siirrettyä varhaisinta ns. narratiivista teologiaa” (Aarne Toivanen).

Toisin kuin puolustajat tietämättömyydessään tai hyväuskoisuudessaan luulevat, kaikkea ei ole “käännetty sekä välittämän alkutekstin että kulloisenkin asiayhteyden kannalta aivan oikein”.

Olen yhdessä tutkijaryhmäni kanssa seurannut ja tutkinut raamatunkäännöskomitean ehdotuksia ja käännöstä yli 10 vuoden ajan ja huomiomme on, että uusi käännös, vaikkakin on sujuvaa luettavaa, on monessa kohden siinä määrin alkuperäiseen tekstiin verrattuna epätarkka, että se on menettänyt luotettavuutensa eikä sovi Jumalan Sanan tutkijoille eikä sananjulistajille.

Mirja Ronning
Englannin kielen lehtori
Psykologian maisteri
Scientific Translator
(Hepr. Yliopisto, Jerusalem)
Raamatun heprean luennoitsija
kääntäjille Jerusalemissa